Tisdag 13 Oktober | 14:12:46 Europe / Stockholm

Martela Oyj:n osakesarjojen yhdistäminen ja uudet osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin

2026-10-12 10:45:00

Martela Oyj, pörssitiedote, 12.10.2026 klo 11:45

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI HENKILÖILLE, JOTKA OLESKELEVAT YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN, TAI MUUSSA VALTIOSSA TAI VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Aiemmin tiedotetun mukaisesti Martela Oyj:n (jäljempänä ”Martela” tai ”Yhtiö”) ylimääräinen yhtiökokous päätti Yhtiön osakesarjojen yhdistämisestä (mukaan lukien siihen liittyvästä yhtiöjärjestyksen muuttamisesta sekä suunnatusta maksuttomasta osakeannista) ja Yhtiön hallitus päätti yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella suunnatusta maksullisesta osakeannista (”Osakeanti”). Yhtiö julkisti ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset 29.9.2026 ja Osakeannin lopullisen tuloksen 6.10.2026.

Osakesarjojen yhdistämiseen liittynyt yhtiöjärjestyksen muutos on tänään rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin eli osakesarjojen yhdistäminen on tullut voimaan. Osakesarjojen yhdistämisen jälkeen kaikki Yhtiön osakkeet ovat samansarjaisia ja tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet, mukaan lukien oikeuden yhtiökokouksessa äänestää yhdellä (1) äänellä.

Osakesarjojen yhdistämisen yhteydessä Yhtiön aiemmat 604 800 K-sarjan osaketta, jotka eivät olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla, muunnettiin Yhtiön ainoan osakesarjan osakkeiksi suhteessa 1:1 (”Muunto-osakkeet”). Samalla kaupparekisteriin rekisteröitiin osakesarjojen yhdistämiseen liittyneessä, K-sarjan osakkeiden omistajille suunnatussa maksuttomassa osakeannissa annetut 151 195 uutta osaketta (”Kompensaatio-osakkeet”) ja Osakeannissa annetut 15 907 707 uutta osaketta (”Antiosakkeet”, ja yhdessä Kompensaatio-osakkeiden ja Muunto-osakkeiden kanssa ”Uudet Osakkeet”). Muutosten rekisteröinnin jälkeen Yhtiön osakkeiden ja niiden tuottamien äänten kokonaislukumäärä on 20 698 114.

Kaupankäynnin Uusilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla arviolta 13.10.2026, olettaen, että Nasdaq Helsinki Oy hyväksyy Yhtiön listalleottohakemuksen. Uusilla Osakkeilla on sama ISIN-tunnus FI0009900385 ja kaupankäyntitunnus MARAS kuin säännellyllä markkinalla jo kaupankäynnin kohteena olevilla Yhtiön osakkeilla.

MARTELA OYJ
HALLITUS

LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja, Panu Ala-Nikkola
puh. +358 50 502 4728

CFO, Henri Berg
puh. +358 40 836 5464

Hallituksen puheenjohtaja, Tapio Pajuharju
puh. +358 50 5774 200

JAKELU:

NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.martela.com

MARTELA OYJ:

Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen kehittäjistä. Jo yli 80 vuoden kokemuksella luomme parhaita paikkoja työn tekemiselle ja tarjoamme asiakkaillemme Martela Lifecycle -ratkaisujen avulla kalusteet ja niihin liittyvät palvelut saumattomana kokonaisuutena.

TÄRKEÄÄ TIETOA:

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä asianmukaisista oikeudellisista rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, tai näihin maihin, tai muussa valtiossa tai valtioon, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden edellä mainittujen maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite tai asiakirja, joka sisältää Esiteasetuksen liitteen IX mukaiset tiedot, eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen mihinkään arvopaperiin liittyen.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten asianmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta eikä näihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktioista, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Aktia Alexander Corporate Finance Oy toimii järjestelyssä ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Aktia Alexander Corporate Finance Oy ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan järjestelyn yhteydessä. Aktia Alexander Corporate Finance Oy ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa palvelun tarjoamisesta, järjestelyyn liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia “aikoo”, “arvioi”, “odottaa”, “olettaa”, “pitäisi”, “saattaa”, “suunnittelee”, “tähtää”, “uskoo”, “voisi” ja muut Yhtiöön ja transaktioon liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista, edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta ne ottaisivat huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.