Kolme finalistia valikoitui jatkoon Vuoden erityinen yrittäjä -ohjelmassa, jossa punnitaan liiketoiminnan ratkaisuja yhdenvertaisemman yhteiskunnan luomiseksi vammaisille henkilöille. Suomessa toista kertaa järjestettyyn ohjelmaan ilmoittautui yli 30 yritystä.
Nordea haluaa kannustaa Vuoden erityinen yrittäjä -palkinnon kautta yrityksiä ja yrittäjiä, joiden toiminta tai ratkaisu tukee yhdenvertaisuutta huomioimalla esteettömyyden ja saavutettavuuden. Yhdenvertaisuuden tukeminen voi liittyä yrityksen liiketoimintaan tai yksittäiseen ratkaisuun, tuotteeseen tai palveluun.
"Toista kertaa järjestettävään ohjelmaan osallistuva monipuolinen joukko yrityksiä osoitti, miten innovatiivisia suomalaiset ovat kehittäessään palveluja yhdenvertaisuuden parantamiseksi. Oli upeaa huomata myös, että suurin osa tämän vuoden yrityksistä oli tuomaristolle uusia tuttavuuksia, mikä osoittaa toimialan laajuutta", sanoo Nordean pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Nina Luomanen.
Yritysten arvioinnissa painotettiin sitä, kuinka yritys lisää yhteiskunnan inklusiivisuutta vammaisten henkilöiden näkökulmasta, millainen vaikutus yritystoiminnalla on sen kohderyhmään, millaiset ovat yrityksen kasvu- ja laajenemismahdollisuudet sekä sitä, millainen vaikutus palkinnolla on yrityksen toimintaan.
Näiden tekijöiden perusteella kilpailun tuomaristo valitsi kolme finalistia, jotka ovat Estea, Quha Oy ja RevonPisteet.
"Haluan onnitella jo tässä vaiheessa sekä finalisteja että kaikkia ohjelmaan osallistuneita yrityksiä heidän tekemästään tärkeästä työstä", Nina Luomanen toteaa.
Kolmesta finalistista voittajaksi valittu yritys saa 10 000 euron palkinnon sekä sparrausta yritystoimintaan Nordean asiantuntijoilta. Palkinnon voittaja julkistetaan 27. toukokuuta Vuoden erityinen yrittäjä -tapahtumassa Helsingissä.
Vuoden erityinen yrittäjä -ohjelman finalistit:
Estea (Sirkka) tarjoaa esteettömyyteen liittyviä asiantuntijapalveluita, auttaen asiakkaitaan huomioimaan esteettömyyden sekä liikkumisen kuntasektorilla, matkailu- ja kiinteistöalalla. Vuonna 2023 perustettu Estea suunnittelee tilat, rakennukset ja palvelut siten, että ne ovat helposti saavutettavissa ja käytettävissä kaikille toimintakyvystä riippumatta.
Quha Oy (Nokia) suunnittelee ja valmistaa elektronisia apuvälineitä liikuntarajoitteisille. Tuotteista tunnetuimpia ovat langaton gyroskooppinen päähiiri, joka mahdollistaa tietokoneen käytön ilman käsiä. Vuonna 2012 perustettu Quha myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti yli 30 maassa.
RevonPisteet (Kiiminki) suunnittelee saavutettavia lautapelejä, joita näkövammaiset ja näkevät voivat pelata tasavertaisesti yhdessä. Vuonna 2023 perustetun yrityksen peleissä hyödynnetään tuntoaisteja, opitaan pistekirjoitusta sekä kehitetään luovuutta ja vuorovaikutustaitoja.