Lördag 10 Maj | 07:02:28 Europe / Stockholm
2025-05-08 20:15:00

Fiskars Oyj Abp
Sisäpiiritieto
8.5.2025 klo 21.15

Sisäpiiritieto: Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström jättää tehtävänsä. Jyri Luomakoski nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi

Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström ja Fiskars-konsernin hallitus ovat yhteisesti sopineet, että Nathalie Ahlström jättää tehtävänsä toimitusjohtajana.

"Nathalie aloitti yhtiön toimitusjohtajana pandemian aikana ja on johtanut merkittävää strategista muutosta yhtiössä, luoden pohjaa tulevalle kasvulle sekä tuloskulttuuria konsernille. Hän myös toteutti Georg Jensen -liiketoiminnan onnistuneen hankinnan ja integraation sekä aloitti Fiskars- ja Vita-liiketoiminta-alueiden eriyttämisprosessin toiminnallisesti itsenäisiksi tytäryhtiöiksi. Hallituksen puolesta haluan kiittää Nathalieta hänen määrätietoisesta johtajuudestaan ja tinkimättömästä sitoutumisestaan", sanoo Paul Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja.

"Nyt on oikea hetki jättäytyä pois, sillä liiketoiminta-alueiden organisaatiot toimivat jo erillisinä ja meillä on kaksi vahvaa CEO:ta sekä Fiskarsille että Vitalle. Minulla on ollut fantastinen matka yhdessä osaavan ja energisoivan tiimimme kanssa ja haluaisin kiittää teitä näistä viidestä vuodesta. Tämä on ollut suuri etuoikeus", toteaa Nathalie Ahlström.

Nathalie Ahlström liittyi Fiskars-konsernin hallitukseen vuoden 2020 alussa ja hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi vuoden 2020 heinäkuussa.

Hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin ja on nimittänyt Jyri Luomakosken Fiskars-konsernin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.

Jyri Luomakoski on toiminut hallituksen jäsenenä ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2016 sekä hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2018. Väliaikaisena toimitusjohtajana hän jättää hallituksen varapuheenjohtajuuden ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajuuden, mutta jatkaa hallituksen kokoonpanossa. Hallitus on valinnut Rolf Ladaun uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi ja Susan Repon uudeksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.

FISKARS OYJ ABP

Hallitus

Lisätietoja:

Paul Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja
Sanna Hellstedt, sijoittajasuhdejohtaja (vt) ja ulkoisen viestinnän johtaja, puh. 040 553 3151

Fiskars-konserni lyhyesti

Fiskars-konserni (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,2 miljardia euroa ja meillä oli lähes 7 000 työntekijää. Meillä on kaksi liiketoiminta-aluetta, Vita ja Fiskars.

Vita-liiketoiminta-alue tarjoaa premium- ja luksustuotteita kattaus-, lasi-, koru- ja sisustuskategorioissa. Sen tunnettuihin brändeihin kuuluvat muun muassa Georg Jensen, Royal Copenhagen, Wedgwood, Moomin Arabia, Iittala ja Waterford. Vuonna 2024 Vita-liiketoiminta-alueen raportoitu liikevaihto oli 605 miljoonaa euroa. Jo 50 % Vita-liiketoiminta-alueen liikevaihdosta tulee suorasta kuluttajamyynnistä, mihin kuuluu noin 500 myymälää ja noin 60 verkkokauppaa.

Fiskars-liiketoiminta-alue koostuu puutarha- ja ulkoilukategorioista, askartelu- ja saksikategoriasta sekä ruoanlaittokategoriasta. Brändeihin kuuluvat Fiskars ja Gerber. Vuonna 2024 Fiskars-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 547 miljoonaa euroa.

Lue lisää: www.fiskarsgroup.com/fi